MUUTOKSIA PHILIPS-KUVANTAMISLAITTEIDEN HUOLTOTOIMINNASSA SUOMESSA

tammikuu 19, 2015

Vantaa, Finland

 

Philips ostaa kuvantamislaitteiden huoltotoiminnan Mediqiltä. Kaupan on tarkoitus tulla voimaan 1. huhtikuuta 2015. Mediqin kuvantamislaitteiden huollosta vastaava henkilöstö siirtyy kaupan myötä Philipsin palvelukseen.

 

Tuleva muutos vahvistaa edelleen Philipsin sitoutumista terveydenhuollon markkinoihin Suomessa. Philips Healthcarella on ollut suora myynti-, markkinointi- ja huolto-organisaatio Suomessa jo vuodesta 2000 lähtien ja Philips on itse vastannut kuvantamislaitteiden myynnistä huhtikuusta 2014 alkaen. Lisäksi Suomessa toimii Philips magneettikuvauslaitteiden tuotekehitys- ja valmistusyksikkö.

 

Philips-kuvantamislaitteiden huoltotoiminnan muutoksella tavoitellaan entistä saumattomampaa tiedonkulkua suoraan valmistajalta asiakkaille ja myös asiakkailta valmistajalle. Tämän lisäksi pyrimme edelleen kehittämään asiakkaillemme lisäarvoa tuottavien ennakoivien huoltopalveluidemme tarjontaan. Pyrimme toteuttamaan muutoksen huoltotoiminnassa siten, että asiakkaamme kokevat Philips-kuvantamislaitteiden hankinnan ja käytön entistä helpommaksi.

 

Huoltotoiminnan siirtyessä Philipsille siirtyvät myös asiakkaiden huoltosopimukset Mediqiltä Philipsille. Sopimusten siirto ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta. Tulemme olemaan erikseen yhteydessä kuhunkin sopimusasiakkaaseen.

 

Mediq jatkaa Philips-kuvantamislaitteiden huoltotoimintaa normaalisti kaupan voimaantuloon asti. Uusista yhteystiedoista tai muista mahdollisista muutoksista toiminnassa tullaan tiedottamaan erikseen vuoden 2015 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

 

Allekirjoittaneet antavat mielellään tarvittaessa lisätietoja asiasta.

Philips Oy

Jarno Eskelinen 

Toimitusjohtaja 

p. 0400 322 870

jarno.eskelinen@philips.com 
www.philips.fi 

 

Mediq Suomi Oy

Ilari Vaalavirta

Toimitusjohtaja 

p. 020 112 1600

ilari.vaalavirta@mediq.com 

www.mediq.fi 

.

Royal Philips

Royal Philips (NYSE: PHG, AEX: PHIA) on terveyden ja hyvinvoinnin alalla toimiva monialayritys, joka keskittyy parantamaan ihmisten elämänlaatua mielekkäiden innovaatioiden avulla terveydenhuollon, lifestyle-tuotteiden ja valaistuksen alalla. Yhtiön pääkonttori on Alankomaissa. Vuonna 2013 Philipsin palveluksessa työskenteli noin 112 000 henkilöä ja sen myynti oli 23,3 miljardia euroa. Yhtiöllä on myyntiä ja palveluita nykyisin yli 100 maassa. Philips on johtavassa asemassa kardiologisen hoidon, akuutti- ja kotihoidon, energiaa säästävien valaistusratkaisujen ja uudenlaisten valaistussovellusten sekä parranajon, muun kauneudenhoidon ja suun terveyden alalla. Philipsin uutisia on osoitteessa www.philips.fi/uutiset 

.

Tietoa Mediqistä

Mediq on kansainvälinen terveydenhuollon tarvikkeiden ja laitteiden, lääkkeiden sekä niihin liittyvien palveluiden tarjoaja ja markkinajohtaja Pohjois-Euroopassa. Yhtiö toimii 14 maassa. Mediq Suomi Oy:ssä on noin 160 työntekijää palvelemassa terveydenhuollon ja laboratorioalan ammattilaisia. Autamme asiakkaitamme tuottamaan terveyttä ja tutkimustuloksia kustannustehokkaasti. www.mediq.fi 

.