Tuore kyselytutkimus: Neljä viidestä suomalaisesta tuntee olonsa uupuneeksi talvisin

lokakuu 23, 2014

Auringonvalo on tärkeää hyvinvoinnillemme, se ei ole mikään uutinen. Pitkät työpäivät sisätiloissa pimeimpään talvi-aikaan vähentävät päivänvalon määrää arjessamme entisestään. Tämä saa osan suomalaisista tinkimään arkea virkistävistä menoista ja harrastuksista.

 

Yli puolet kyselyn vastaajista (56,8 %) kertoo kieltäytyneensä talvikaudella jostain menosta tai tapaamisesta energianpuutteen takia. Suomalaisten säntillisyydestä kertonee jotakin se, että 43,2 % ei koskaan ole kieltäytynyt menosta väsymyksen takia. Eniten väsymyksen takia tingitään liikunnan harrastamisesta (48,1 %) ja sukulaisten tai ystävien tapaamisesta (33,2 %). Energianpuutteen vuoksi väliin jätetään talvella myös teatteri, elokuvat ja muut kulttuuriharrastukset (20,4 %), kursseille osallistuminen (19,7 %) ja lasilliselle meno töiden jälkeen (17,1 %).

 

Väsymys aiheuttaa myös ristiriitatilanteita perheenjäsenten, ystävien ja tuttujen kanssa. Yli puolet (55,3 %) suomalaisista toteaa näin tapahtuvan enemmän talvella kuin kesällä. Töissä olonsa väsyneemmäksi tuntee 29,3 % vastaajista.

 

Kun suomalaisilta kysytään, pahinta talvessa on kylmyyden (25,2 %) ja loskan (26,6 %) sijaan nimenomaan pimeys (34,1 %).

 

– Elämäntahtimme on yhä vaativampaa ja energiatasoa halutaan pitää yllä myös talvella. Uusi EnergyUp-kirkasvalolaite virkistää ja kohottaa energiatasoa niin, että jaksamme tehdä mukavia asioita talvellakin työpäivän jälkeen, sanoo Madelene Öhlin, Philipsin kauneus- ja terveystutteiden pohjoismainen markkinointipäällikkö.

 

Philips EnergyUp on kirkasvalolaite, joka käyttää luonnollisen auringonvalon vaikutusta kohottamaan energiatasoa ja mielialaa. Kliinisten tutkimusten mukaan se piristää, nostaa energiatasoa ja helpottaa väsymystä sekä talvimasennusta.

 

– Suomalaisten into hankkia valoterapiatuotteita kasvaa selvästi aina syksyisin pimeyden lisääntyessä lokakuusta joulukuuhun ja esimerkiksi joulukuussa 2013 Suomessa myytiin yli 11,000 valoterapialaitetta, kertoo Öhlin.

 

Katsaus kyselyn tuloksiin:

  • 80,6 % tuntee olonsa uupuneeksi talvisin
  • 55,3 %:lla väsymys aiheuttaa ristiriitatilanteita perheenjäsenten, ystävien ja tuttujen kanssa
  • 56,8 % kertoo kieltäytyneensä talvikaudella jostain menosta tai tapaamisesta energianpuutteen takia (naisista 66,8 % ja miehistä 46,8 %). Eniten väsymyksen takia tingitään liikunnan harrastamisesta (48,1 %) ja sukulaisten tai ystävien tapaamisesta (33,2 %).
  • 56,7 % haluaisi olla energisempi talvisin
  • 34,1 % mielestä pimeys on pahinta talvessa
  • 29,3 % tuntee olonsa väsyneemmäksi töissä, naisista jopa 36,6 %

 

Philips EnergyUp
Philips EnergyUp on kirkasvalolaite, joka käyttää luonnollisen auringonvalon vaikutusta kohottamaan energiatasoa ja mielialaa. Jo 20–30 minuutin päivittäinen käyttö saa olosi virkeämmäksi, toimeliaammaksi ja valppaammaksi ja antaa sinulle voimia, kun niitä tarvitset.

 

Saatavilla olevat mallit:

  •  EnergyUp Luonnollinen valkoinen (HF3419), suositushinta 219,99 EUR
  •  EnergyUp Intense Blue, luksusmalli (HF3430), suositushinta 219,99 EUR
  •  EnergyUp Intense Blue, perusmalli (HF3420), suositushinta 159,99 EUR

 


*Kyselytutkimuksen toteutti Philipsin tilauksesta Snabba Svar viikolla 36 vuonna 2014. Kyselyyn vastasi 1009 suomalaista ikäryhmästä 18–65.  Paneeli oli edustava suomalaisten asuinpaikan ja sukupuolen jakauman suhteen.

Lisätietoja:

Madelene Öhlin, Philipsin kauneus- ja terveystuotteiden pohjoismainen markkinointipäällikkö., madelene.ohlin@philips.com, +46 706 84 17 10 


Kuvia, tuotetietoja ja kokeilupyynnöt:

 

Viestintätoimisto AC-Sanafor, philips@acsanafor.fi, +358 40 706 8021


Lisää Philipsin uutisia voi lukea Philipsin MyNewsdesk-lehdistöhuoneessa. 

.

Royal Philips

Royal Philips (NYSE: PHG, AEX: PHIA) on terveyden ja hyvinvoinnin alalla toimiva monialayritys, joka keskittyy parantamaan ihmisten elämänlaatua mielekkäiden innovaatioiden avulla terveydenhuollon, lifestyle-tuotteiden ja valaistuksen alalla. Yhtiön pääkonttori on Alankomaissa. Vuonna 2013 Philipsin palveluksessa työskenteli noin 115 000 henkilöä ja sen myynti oli 23,3 miljardia euroa. Yhtiöllä on myyntiä ja palveluita nykyisin yli 100 maassa. Philips on johtavassa asemassa kardiologisen hoidon, akuutti- ja kotihoidon, energiaa säästävien valaistusratkaisujen ja uudenlaisten valaistussovellusten sekä parranajon, muun kauneudenhoidon ja suun terveyden alalla. Philipsin uutisia on osoitteessa www.philips.fi/uutiset

.