Uutiskeskus | Suomi

toukokuuta 25, 2016

Philips ja Tays Sydänsairaala solmivat ainutlaatuisen yhteistyösopimuksen


Philips ja Tays Sydänsairaala ovat solmineet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen. Tavoitteena on kehittää Pohjois-Euroopan laadukkain sydänsairauksien hoitoon keskittynyt osaamiskeskus, joka tukee sydänpotilaan sujuvaa hoitopolkua.

Philipsin ja Tays Sydänsairaalan solmima yhteistyösopimus on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Ainutlaatuisen sopimuksesta tekee sen pituus sekä sen laajuus. Sopimus jatkuu aina vuoden 2030 loppuun saakka. Siinä mm. yhtenäistetään ja integroidaan Sydänsairaalan tärkeimmät tutkimus- ja hoitolaitteet sekä ratkaisut yhteen, jolloin niistä saadaan paras mahdollinen hyöty.

 

Royal Philips (NYSE: PHG, AEX: PHIA) kertoo tänään allekirjoittaneensa strategisen kumppanuuden Tays Sydänsairaalan kanssa. Yhteistyössä on tarkoitus innovoida sydänhoitoa sekä vahvistaa Sydänsairaalan asemaa Euroopan parhaimpien sydänsairauksien osaamiskeskusten joukossa. Monivuotisen sopimuksen arvo on noin 19 miljoonaa euroa ja se on ensimmäinen tämänkaltainen yhteistyö Suomessa ja Philipsille kolmas laaja yhteistyökumppanuus Pohjoismaiden tasolla.

 

Sydänsairaala kehittää jatkuvasti toimintaansa vastatakseen kasvavaan kysyntään sekä toiminnallisiin tarpeisiin ja strategisiin tavoitteisiinsa. Strateginen kumppanuus Philipsin kanssa tukee potilaan sujuvaa, turvallista ja tehokasta hoitopolkua. Philips hoitaa jatkossa mm. Sydänsairaalan kaikkien toimipisteiden potilasvalvonnan, kuvantamisen röntgen- ja ultraäänilaitteilla sekä kuva-arkistoinnin. Sopimuksen puitteissa Philips huolehtii myös laitteiden ja ratkaisujen käyttötuesta, ylläpidosta, koulutuksesta ja muista laitetukipalveluista sekä tarjoaa kehitys- ja konsultaatiopalveluja. Hankintamenettely noudatti eurooppalaista julkista hankintamenettelyä. Sopimus kestää aina vuoden 2030 loppuun saakka. Philips ylläpitää ja päivittää jatkuvasti laitteistoja sopimuskaudella, mikä varmistaa nykyaikaiset ja laadukkaat laitepalvelut ja helpottaa sairaalaa omaksumaan uusia teknologioita sekä kehittämään toimintatapoja ja prosesseja sitä mukaan, kun niitä tulee saataville.

 

Sydänsairaala vastaa Pirkanmaan alueen sydänpotilaiden erikoissairaanhoidosta ja tuottaa palveluja myös muille kunnille, sairaanhoitopiireille ja terveydenhuoltoalan toimijoille. Tays Sydänsairaala on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän - joka ylläpitää Tampereen yliopistollista sairaalaa - omistama osakeyhtiö. Sydänhoitoon keskittyvässä sairaalassa hoidetaan sekä julkisen että yksityisen sektorin potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista tai sydän- ja rintaelinkirurgista hoitoa. Sydänsairaalan palvelut koostuvat sydänsairauksien tutkimisesta, hoidon suunnittelusta ja toteutuksesta sekä hoidon seurannasta, diagnoosista kuntoutukseen. Keskeisenä osana sairaalan toimintavalmiutta ovat modernit ja laadukkaat menetelmät ja teknologiat. Sydänsairaala keskittyy potilaan katkeamattomaan hoitopolkuun alusta loppuun saakka, ja yhteistyö Philipsin kanssa mahdollistaa tämän entistä paremmin.

 

- Lähdimme yhteistyöhön Philipsin kanssa Sydänsairaalan keskeisimmillä hoidon osa-alueilla, sanoo toimitusjohtaja ja johtava ylilääkäri Kari Niemelä. Keskittämällä laitehankinnat yhdelle toimijalle saamme tästä strategisesta yhteistyöstä parhaat mahdolliset hyödyt aina yhteensopivista laitteista ja toiminnan tehostamisesta helppokäyttöisyyteen, turvallisuuteen ja käytettävyyteen.

 

- Terveydenhoidon toimijat tarvitsevat omistautuneen kumppanin, joka toimittaa sekä teknologian, mutta tuo myös syvyyttä terveydenhoitoon ja potilaskokemukseen. Tarjoamalla resursseja ja ratkaisuja kumppani auttaa organisaatiota kehittymään ja muuttumaan, sanoo Philips Suomen toimitusjohtaja Jarno Eskelinen. Meidän kumppanuutemme Tays Sydänsairaalan kanssa vahvistaa pitkäaikaista, strategista yhteistyötä ja mahdollistaa terveydenhoitojärjestelmien kehittymisen ja laadukkuuden kuitenkin pitämällä terveydenhuollon kustannukset kurissa. Sydänsairaala voi siis keskittyä siihen mikä on kaikista tärkeintä - parempaan hoitoon ja potilaan hoitopolkuun.

 

Sopimus Sydänsairaalan kanssa keskittyy voimakkaasti myös innovaatioihin ja pitkäaikaiseen tavoitteelliseen yhteistyöhön. Sen lisäksi Philips tarjoaa sydämen kuvantamisen korkealaatuisia ratkaisuja ja palveluja, kuten esimerkiksi Philipsin IntelliSpace Cardiovascular -kuvantamisjärjestelmän. Sairaalalla on niin ikään pääsy muihin edistyksellisiin teknologioihin ja analytiikkaan. Toimittamalla oikean tiedon, oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, järjestelmät tukevat sairaalan toimintaa ja tehokkuutta.

 

Parantaakseen entisestään potilaiden, heidän omaistensa sekä sairaalan henkilökunnan kokemusta Sydänsairaalalla on optio ottaa käyttöön myös Philipsin Ambient Experience ratkaisut. Ambient Experience yhdistää teknologian (dynaaminen valaistus, projektio ja ääni), tilasuunnittelun ja työnkulun parannuksia luoden viihtyisän ja rauhoittavan ympäristön potilaille, ja tehokkaan, siistin työtilan sairaalan henkilökunnalle.

Tietoa Sydänsairaalaasta

Sydänsairaala on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän – joka ylläpitää Tampereen yliopistollista sairaalaa - omistama osakeyhtiö, joka hoitaa julkisen ja yksityisen sektorin potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista tai sydän- ja rintaelinkirurgista hoitoa. Sydänsairaala vastaa Pirkanmaan alueen sydänpotilaiden erikoissairaanhoidosta ja tuottaa palveluita muille kunnille, sairaanhoitopiireille ja terveydenhuoltoalan toimijoille sekä vakuutusyhtiöille ja yksityispotilaille. Sydänsairaalaan voi hakeutua kuka tahansa yli 16-vuotias, kaikissa sydänsairauksiin liittyvissä asioissa. Sydänsairaalan voi hakeutua myös julkisen sektorin erikoissairaanhoidon vapaata hoitopaikan valintaoikeutta käyttämällä kaikkialta Suomesta.

 

Sydänsairaalassa työskentelee noin 400 asiantuntijaa, joista noin 60 lääkäreitä. Vuosittainen hoitotapahtumien määrä on noin 40 00. Sydänsairaala toimii Tampereella, Valkeakoskella sekä Helsingissä.

Näytä lisääNäytä vähemmän

Tietoa Royal Philipsistä

Royal Philips (NYSE: PHG, AEX: PHIA) är ett ledande företag med högteknologiska produkter och tjänster inom hälsa och sjukvård. Fokus är att förbättra människors hälsa och att möjliggöra bättre resultat över hela hälsokedjan från en hälsosam livsstil och förebyggande, till diagnos, behandling och vård i hemmet. Philips avancerade teknik i kombination med kliniska kompetens såväl som konsumentinsikter gör det möjligt att leverera integrerade helhetslösningar. Philips är ledande inom bilddiagnostik, behandling via avancerad bildvisualisering, patientmonitorering, e-hälsa och informationsteknologi, såväl som inom personlig hälsa och vård i hemmet. Philips, med huvudkontor i Holland, hade 2016 en försäljning på 17,4 miljarder euro inom sin hälsoteknikportfölj och cirka 71 000 anställda med försäljning och tjänster i mer än 100 länder. Nyheter från Philips återfinns på www.philips.se/press.

Näytä lisääNäytä vähemmän

Aiheet

Yhteydet

Lina Faye

Lina Faye

Head of Communications

Tel: +46 708 32 21 37

Mediaresurssit

Jaa sosiaalisessa mediassa

You are about to visit a Philips global content page

Continue

Sivustomme sopii parhaiten uusimmille Microsoft Edge-, Google Chrome- ja Firefox-selaimille.