Uutiskeskus | Suomi

maaliskuuta 11, 2019

Juha Impilästä Philips Health Systemsin Suomen maajohtaja


Juha Impilä aloitti maaliskuussa Philipsin Health Systemsin Suomen maajohtajana. Uudessa roolissaan Impilä ottaa vastuun terveysteknologian kotimaisista kumppanuuksista ja laitteiden myynnistä.

Helsinki, FinlandRoyal Philips (NYSE: PHG, AEX: PHIA), Philips Health Systemsin yksi tavoitteista Suomessa on edistää yhä pidempiaikaisia ja laajempia kumppanuuksia terveydenhuollon julkisten ja yksityisten toimijoiden kesken, ja niiden kautta edesauttaa terveydenhuollon jatkumon toteutumista yhä paremmin. Lisäksi tavoitteena on digitaalisten sovellusten tuomisen entistä enemmän osaksi terveydenhuollon tehokkuuden parantamista.

– Terveysteknologia on yhä merkittävämpi osa terveydenhuollon kenttää. On erittäin innostavaa päästä mukaan Philipsille, joka on yksi tämän alan kärkitekijöistä maailmassa, Juha Impilä kommentoi.

 

Impilä tukee roolissaan Philipsin Health Systems Pohjoismaiden General Managerina syyskuussa 2018 tehtävään noussutta Mikko Vasamaa, joka toimi aiemmin myös Suomen maajohtajana. Vasama jatkaa yhä Philipsin Suomen toimitusjohtajan tehtävässä.  

 

–  Juha Impilällä on yli 20 vuoden kokemus terveydenhuollosta sekä yksityiseltä että julkiselta puolelta, joten hän tuntee erinomaisesti terveydenhuollon erilaiset kumppanuudet, ja tuo meille loistavaa tuntemusta alan kentältä, toteaa Mikko Vasama.

 

Impilä johtaa noin 50 hengen tiimiä, johon kuuluvat muun muassa ultraääni-, potilasvalvonta-, tomografia- ja magneettilaitteiden myynti- ja huoltoyksiköiden työntekijät. Hän raportoi Mikko Vasamalle ja on jäsenenä Health Systemsin pohjoismaisessa johtoryhmässä. Impilä siirtyi Philipsille Terveystalosta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2012, viimeisimpänä myyntijohtajana.

Tietoa Royal Philipsistä

Royal Philips (NYSE: PHG, AEX: PHIA) on terveyden ja hyvinvoinnin alalla toimiva yritys, joka keskittyy parantamaan ihmisten elämänlaatua ja mahdollistaa paremman lopputuleman läpi koko hoitoketjun; sairauksien ennaltaehkäisystä diagnoosiin, hoitoon ja kotona tapahtuvaan seurantaan. Philips yhdistää edistyksellisen tekniikan ja kliiniset oivallukset tuottaakseen kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Philips on johtavassa asemassa kuvantamisdiagnostiikan, kuvaohjatun hoidon, potilasvalvontaratkaisuiden, eHealthin ja informaatioteknologian, kuten myös henkilökohtaisen terveyden ja kotisairaanhoidon saralla. Yhtiön pääkonttori on Alankomaissa. Vuonna 2018 Philipsin myynti oli 18.1 miljardia euroa ja sen palveluksessa työskenteli yli sadassa maassa noin 77 000 henkilöä. Philipsin uutiset löytyy osoitteesta www.philips.fi/uutiset.

Näytä lisääNäytä vähemmän

Aiheet

Yhteydet

Juha Impila

Juha Impila

Suomen Maajohtaja, Philips Health Systems

+358 40 544 0754

Lina Faye

Mikko Vasama

General Manager, Philips Health Systems, Nordics

+358 50 395 0641

Mediaresurssit

Jaa sosiaalisessa mediassa

You are about to visit a Philips global content page

Continue

Sivustomme sopii parhaiten uusimmille Microsoft Edge-, Google Chrome- ja Firefox-selaimille.