0

Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tällä hetkellä yhtään tuotetta.

      Tekoäly: autoilijan lisätty todellisuus.

       

      Tekoälyä on kaikkialla – matkapuhelimissa, tietokoneissa, kodeissa ja autoissakin. Avustavat anturit ja kamerat tekevät kuljettajasta taitavan ajajan.

       

      Tekoälyä autoissamme? 

      Tekoäly kuului ennen lähinnä futuristisiin elokuviin tai hullujen tiedemiesten kehitelmiin, mutta nykyisin se on arkipäivää. Se on löytänyt tiensä myös autoihin. 

       

      Tekoälystä on jo tullut kuljettajan oma avustaja. Tekoälyä käytetään monien autonvalmistajien vakiovarusteisiin kuuluvissa kuljettajan avustusjärjestelmissä (kuten ADAS-järjestelmässä). Ne havaitsevat valkoisia viivoja ja esteitä (esimerkiksi jalankulkijoita ja eläimiä) tai ylläpitävät turvaväliä edessä kulkevaan ajoneuvoon. Sitä käytetään myös äänentunnistuksessa, kuten Mercedeksen MBUX-järjestelmässä, joka oppii kuljettajan tavat ja mieltymykset ja ennakoi niiden perusteella kuljettajan tarpeita. Toimintaperiaate on sama kuin Google Home -laitteessa tai Amazon Alexa -virtuaaliavustajassa.

       

      Tekoäly on olennainen osa tulevaisuuden itseohjautuvia autoja, joita se ohjaa ilman ihmisen apua matkustajien mukavuudesta huolehtien. Haluatko matkustaa tarkalleen 24 asteen lämpötilassa ja kuunnella Mozartin Requiemiä? Tekoäly huolehtii siitä puolestasi. IHS Markitin tekemässä tutkimuksessa ilmeni, että vuonna 2015 vain 8 prosentissa uusista autoista oli tekoälyyn pohjautuvia järjestelmiä, mutta sen osuuden ennakoidaan kasvavan vähintään 109 prosenttia vuoteen 2025 mennessä.

       

      Uusi, parempi kuljettaja

      Ja hyvästä syystä. 

      Tekoäly on muutakin kuin vain kätevä vempain, eritoten autoissa. Sen pääperiaatteena on kuljettajan ja kaikkien muiden tielläliikkujien turvallisuus, jota tekoäly seuraa herkeämättä. Se pystyy jopa kompensoimaan ihmisten pieniä heikkouksia, kuten keskittymisen hetkittäistä herpaantumista. Joissakin järjestelmissä kamera on kytketty antureihin niin, että tekoäly voi estää kuljettajan nukahtamisen tarkkailemalla kuljettajan silmiä ja pään asentoa. Laite antaa tarvittaessa äänimerkin. 

       

      Tätä tekniikkaa voidaan käyttää myös sairauskohtausten varalta. Jos tekoälyjärjestelmä huomaa, ettei kuljettaja reagoi annettuihin äänimerkkeihin ja näkyviin kehotteisiin, se voi ottaa ajoneuvon hallintaansa, sytyttää varoitusvalot, käynnistää automaattisen jarrutuksen ja jopa pysäköidä auton tien reunaan.

       

      Ylivoimainen näkyvyys

      Vaikka nämä kuljettajan älykkäät avustajat ovatkin yleisölle yhä tutumpia, moni ei tiedä, että tekoälyä käytetään myös autojen valojärjestelmissä.

       

      Kahden viime vuoden aikana muutamat autonvalmistajat ovat alkaneet asentaa uusiin malleihinsa mukautuvia LED-ajovaloja. Niissä auton ajovalokeila muuttuu ympäristön mukaan niin, että tiellä edessä näkyvät kohteet valaistaan kirkkaammin tai himmeämmin. Käytännössä tällaiset älykkäät valojärjestelmät suodattavat valokeilaa, jotta vastaantulijoille ei aiheudu häikäistymistä, mutta lisäävät valon voimakkuutta estettä tai liikennemerkkiä lähestyttäessä. Tietynlaisissa älykkäissä ajovaloissa ennakoivaan valaisuun käytetään jopa GPS-navigointijärjestelmästä saatuja tietoja. Kun auto esimerkiksi lähestyy risteystä, navigointijärjestelmä varoittaa ajovaloja, jotta ne voivat mukauttaa valokeilansa tilanteeseen.

       

      Tulevaisuudessa tekoälyn avulla voidaan kehittää mikro-LED-tekniikan ohjaamia tarkkoja ajovalojärjestelmiä. Tämä kehittynyt tekniikka on jo saatavilla, ja sen ansiosta on teoreettisesti mahdollista valaista maiseman pieninkin yksityiskohta tai jopa heijastaa tiehen viivoja tai merkkejä kuljettajan avuksi.

       

      Lopullinen tavoite on laajentaa ihmisen näkökykyä ja vähentää yöaikaan tapahtuvia onnettomuuksia, sillä niiden osuus on edelleen suurin kaikista liikenneonnettomuuksista.

      Muita kiinnostavia tuotteita:

      Lisätietoja

      Myyntipaikat

      Myyntipaikat

      Voit ostaa Philipsin ajoneuvotuotteita verkosta tai lähellä olevasta myymälästä

      Ajoneuvotuki

      Ajoneuvotuki

      Etsitkö Philipsin ajovalopolttimoita autoosi?

      Philips-tuotteiden aitous

      Philips-tuotteiden aitous

      Philips pyrkii takaamaan aitoja Philips-tuotteita ostavien asiakkaiden tyytyväisyyden

      Ajovalojen vaihtaminen

      Näin vaihdat Peugeot 308:n ajovalopolttimot

      Näin vaihdat Peugeot 308:n ajovalopolttimot

      Näin vaihdat Range Rover Evoquen ajovalopolttimot

      Näin vaihdat Range Rover Evoquen ajovalopolttimot

      Näin vaihdat Mini Cooper Countrymanin ajovalopolttimot

      Näin vaihdat Mini Cooper Countrymanin ajovalopolttimot

      Näin vaihdat Volkswagen Golf VII:n ajovalopolttimot

      Näin vaihdat Volkswagen Golf VII:n ajovalopolttimot

      You are about to visit a Philips global content page

      Continue

      Sivustomme sopii parhaiten uusimmille Microsoft Edge-, Google Chrome- ja Firefox-selaimille.