0

Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tällä hetkellä yhtään tuotetta.

    Vauvan ensimmäiset potkut

     

    Vauvan ensimmäisen potkun odottelu voi olla jännittävää ja hermostuttavaa. Vauva alkaa liikkua kahdeksannen viikon paikkeilla, mutta sen täytyy saada riittävästi painoa ennen kuin voit tuntea ensimmäiset työnnöt ja potkut.  

     

    Koska tunnen vauvan liikkeet?

    Yleensä vauvan liikkumisen huomaa 18–20. raskausviikon aikoihin, mutta sen voi tuntea myös aikaisemmin tai myöhemmin. Aika voi riippua istukan asennosta tai siitä, onko tämä ensimmäinen kertasi raskaana.

    Miltä vauvan liikkeet tuntuvat?

    Vauvan ensimmäiset liikkeet voivat tuntua ilmakuplilta tai perhosilta vatsassasi ja niitä voi olla vaikea huomata. Kun vauva kasvaa isommaksi ja vahvemmaksi, sen pienet kuperkeikat vaihtuvat potkuihin, kun vauva venyttelee päästäkseen parempaan asentoon.

    Kuinka usein vauva liikkuu?

    Vauva on välillä toimelias ja välillä levossa. Sen vuorokausirytmi ei useinkaan seuraa omaasi ja joskus voi käydä niin, että vauva päättää harjoitella akrobatiaa juuri, kun käyt levolle.

     

    Vauvan ensimmäisten liikkeiden tunteminen tekee raskaudesta entistä todellisempaa. Näihin aikoihin voitte alkaa luoda yhteyttä, sillä vauvaa vastaa ääniin ja kosketukseen.

     

    Voit antaa myös kumppanisi, ystäväsi ja perheesi ihmetellä vatsakumpuasi ja tuntea vauvan potkut.

    Onko vauvalla omia liikkumisrutiineja?

    On. Ajan kanssa opit tunnistamaan vauvan tavalliset liikkumisrutiinit aina aamiaisen jälkeisistä kuperkeikoista iltapäivän tyyneen hetkeen, kun liikkeesi tuudittavat vauvan uneen.


    Sovelluksemme potkulaskin auttaa sinua laskemaan vauvasi liikkeet ja oppimaan vauvan rutiinit helposti.  


    Lääkärit ja kätilöt suosittelevat, että 28. raskausviikon jälkeen alat tarkkailla vauvan liikkeitä ja keskustella rutiinimuutoksista lääkärin tai hoitajan kanssa.

    Vauvan liikkuminen on muuttunut, mitä minun pitäisi tehdä?

    Jos vauvasi liikkuminen muuttuu, lisääntyy tai vähenee, kannattaa kääntyä lääkärin tai hoitajan puoleen. Älä odota seuraavaan neuvolakäyntiin.


    Kaikista huolista kannattaa jutella, jotta saat tukea ja neuvoja ja voit olla raskausaikanasi rauhallisin mielin.


    Sinut voidaan pyytää tutkimukseen, joka on hyvin yleinen toimenpide. Lääkäri kuuntelee vauvan sykettä ja sinulle voidaan tehdä myös ultraäänitutkimus vauvan asennon tarkistamiseksi. Yleensä kaikki on hyvin, mutta asia kannattaa aina tarkistaa. 

     

    Kirjoittaja: Team Health & Parenting

    You are about to visit a Philips global content page

    Continue

    Sivustomme sopii parhaiten uusimmille Microsoft Edge-, Google Chrome- ja Firefox-selaimille.