Viime vuosi oli haastava kaikille – vuoden 2009 maailmanlaajuiseen finanssikriisiin verrattuna pandemia vaikutti sekä ihmisten terveyteen että toimeentuloon. Käyttäytymismallit ovat muuttuneet sulkutilojen ja ulkonaliikkumiskieltojen myötä, ja ihmiset ajavat vähemmän ja suhtautuvat autoihinsa eri tavalla. Uusien autojen myynti on vähentynyt, mikä on vaikuttanut jonkin verran myös jälkimarkkinoihin. Monet käyttävät samaa autoa pidempään taloudellisen epävarmuuden takia. Jälkimarkkinat ovat pienentyneet yhteensä noin 15 %, vaikka tämä vaihteleekin suuresti maittain. Muutokset tuntuivat ensin Kiinassa ja sen jälkeen Koreassa, Japanissa ja muualla Aasiassa. Seuraavana olivat Eurooppa, Latinalainen Amerikka ja Yhdysvallat – kaikilla alueilla tapahtui hidastumista toisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Muutoksen nopeus ja laajuus vaihtelivat kuitenkin sen mukaan, millaisen sulkutilan kukin maa määräsi. Joissain paikoissa vähittäismyyntiliikkeiden tai autokorjaamojen oli suljettava ovensa, joissain paikoissa molempien. Huomasimme myös, että kuluttajien reaktiot vaihtelivat kaupunkialueittain, joten kokonaiskuva on monimutkainen. Tuotannon järjestäminen ja komponenttien saaminen on ollut haastavaa. Alkuperäisosatoimittajana meillä on omia tehtaita ja osa niistä suljettiin, joten jouduimme joustamaan valmistuksessa. Tuotannon kasvattaminen ja vähentäminen on hankalaa, kun pandemia sulkee markkinoita ja avaa niitä uudelleen. Myös logistiikka aiheuttaa päänvaivaa – esimerkiksi lentorahti ei ole liikennöinyt sujuvasti. Myynnin hidastuminen, joka johtui markkinoiden hiipumisesta, oli huolestuttavaa. Suurin haasteemme ja tärkein huolenaiheemme oli ja on kuitenkin kaikkien työntekijöidemme turvallisuuden varmistaminen. Covid-19-kriisi on saanut kuluttajat asettamaan hyvinvoinnin ja turvallisuuden etusijalle. Lumileds pystyy vastaamaan tarpeisiin, sillä valoillamme on tärkeä osa tieliikenteen turvallisuuden takaamisessa. Meillä on myös laaja valikoima muita hyvinvointiin liittyviä tarvikkeita, kuten autojen ilmanpuhdistimia. Ihmiset myös käyttävät autojaan eri tavalla, sillä he ovat käyttäneet viime aikoina vähemmän kimppakyytejä ja julkista liikennettä, mikä tarkoittaa sitä, että teillä liikkuu enemmän autoja. Samalla etätyö on kuitenkin keskeyttänyt monien päivittäiset matkat toimistolle. Jälkimarkkinat ovat toipumassa, mutta eri tahtiin eri alueilla. Esimerkiksi Euroopassa tilanne on epäselvä. Millainen vaikutus rokotuskampanjoilla on ja uskaltavatko ihmiset taas matkustaa rajoitusten poistuttua? Uskomme, että vuosi 2021 on liiketoiminnan kannalta parempi, mutta kuluttajat pysyvät varovaisina. Emme odota samanlaisia kysynnän vaihteluta kuin viime vuonna. Muutos on tulevaisuudessa suoraviivaisempaa, sillä tämänhetkiset trendit, kuten tilaaminen verkosta, jatkuvat. Millaisia muutoksia itse koit vuonna 2020? Etätyö on ollut minullekin uusi kokemus. Toimistojen ollessa suljettuina olen kaivannut kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta kollegojen ja asiakkaiden kanssa. Pandemia on digitalisoinut ihmissuhteita, eikä siihen ole aina helppo sopeutua. Ajatus toisten tapaamisesta taas kasvokkain on tervetullut, vaikka meidän pitäisikin huolehtia turvatoimista ja säilyttää etäisyys.
Vuosi 2020 jäi historiaan ainutlaatuisena, sillä maailmanlaajuinen pandemia muutti elintapojamme. Sulkutilat keskeyttivät päivittäiset rutiinit, vähittäismyynti siirtyi enenevissä määrin verkkoon ja etätyöstä tuli tavallista. Muiden teollisuudenalojen tavoin myös autoalan täytyi sopeutua nopeasti. Kysyimme Lumiledsin Vice President Automotive Aftermarket Vincent Ranicilta, mitä tapahtui ja millaisia vaikutuksia koronaviruksella on.
Miten Covid-19 vaikutti ajoneuvoalan jälkimarkkinoihin vuonna 2020?
Oliko vaikutus sama kaikilla alueilla?
Mikä oli alan kohtaamista haasteista suurin?
Oletko huomannut muutoksia markkinatrendeissä?
Mitä voimme odottaa vuodelta 2021 ja tulevilta vuosilta?
Muita kiinnostavia tuotteita:
Opas sopivan polttimon löytämiseen
Voit ostaa Philipsin ajoneuvotuotteita verkosta tai lähellä olevasta myymälästä
Etsitkö Philipsin ajovalopolttimoita autoosi?
Philips pyrkii takaamaan aitoja Philips-tuotteita ostavien asiakkaiden tyytyväisyyden
Näin vaihdat Peugeot 308:n ajovalopolttimot
Näin vaihdat Range Rover Evoquen ajovalopolttimot
Näin vaihdat Mini Cooper Countrymanin ajovalopolttimot
Näin vaihdat Volkswagen Golf VII:n ajovalopolttimot